Nestepaine Oy, Mäkituvantie 11, 01510 Vantaa, FI 09308239
Nestepaineen tarina
Autotallista se alkoi, kuten moni muukin menestystarina. Kolme asiastaan innostunutta hydrauliikan ammattilaista Teuvo Lehelä, Torsti Suikkanen ja Ilkka Ahonoja päättivät perustaa oman yrityksen keväällä 1973. Puitteet olivat alussa varsin vaatimattomat. Valkovuokontiellä Vantaan Hiekkaharjussa oli käytössä 20 m² autotalli omakotitalon alakerrassa ja lisäksi ulkovarastona samankokoinen tila.
Vaatimattomat tilat eivät olleet kaupankäynnin esteenä, vaan melko pian saatiin taloon merkittäviä edustuksia, jotka ovat edelleen vahvasti mukana.
Arguksen hana- ja letkuedustus toi myös mukanaan suuren asiakkaan, Wärtsilän, jonka säännölliset tilaukset antoivat taloudellisen tukipilarin laajentaa asiakaspohjaa ja tehdä uusia innovaatioita.
Autotalli tuli tutuksi myös eteläpohjalaiselle Jorma Lillbackalle, joka tuolloin kehitteli sittemmin maailmanmenestykseksi muodostuvaa hydrauliikkapuristintaan myös täällä Nestepaineen autotallin perukoilla.
Nestepaine ostikin sitten Lillbackan valmistaman ensimmäisen puristimen. Puristin käytiin rahtikustannusten säästämiseksi itse noutamassa Pohjanmaalta vanhalla Taunuksella kun sillä oli lähteissä poistettu takapenkki. Hakureissu itsessään olisi pitkänkin tarinan arvoinen.
Tämä ensimmäinen puristin vaihdettiin parin vuoden kuluttua Lillbackan uuteen malliin.
Lillbacka kiinnitti alusta alkaen huomiota koneitensa ulkonäköön, tämä komea kromattu ensikappale on tälläkin hetkellä Jorma Lillbackan hallussa, toimintakuntoisena, totta kai.
Pian kävi selväksi, että autotallin tilat olivat toimintaan nähden aivan liian pienet. Oli ryhdyttävä etsimään asianmukaisempia toimitiloja, jotka löytyivätkin lähitienoolta.
AKKUTEHDAS
Muutto vanhan akkutehtaan tiloihin nykyisen Tikkurilan kirjaston alueelle syksyllä 1973 toi lisää ammattimaista otetta ja uskottavuutta.
Nyt löytyi jo vaivatta sija letkupuristimelle, sekä letkuvarastolle ja jopa pienimuotoiseen valmistukseen. Täällä opittiin tekemään sylintereitä ja koneikkoja teollisuuden ja rakentelijan moninaisiin tarpeisiin.
Pieni, nyt kuudeksi hengeksi kasvanut organisaatio, oli notkea liikkeissään ja pystyi vastaamaan alati uusiin ja tuleviin hydrauliikan haasteisiin.
Tilaa oli jo 50 m², joka melko pian saatiin tuplatuiksi.
Pieniä puutteitakin oli. Lattia oli asfalttia, joka alkoi pehmetä lattialle tihkuneen hydrauliöljyn vaikutuksesta. Silloin ei oltu niin tarkkoja ympäristöasioissa.
Kattoikkunat saattoivat vuotaa sadesäällä, ja sosiaalitilat löytyivät parhaiten talviaikaan ”värikoodin” perusteella. Mutta into tehdä hydrauliikkaa oli kova, talviaikaankin se puutteellisen lämmityksen takia oli erityisen tarpeellista.
Saatiin uusia edustuksia mm. Hidroirma ja Oil Control, jotka ovat edelleen tärkeitä tuoteryhmiä.
Puolustuslaitoksen laivastoa modernisoitiin toimittamalla Kuha-luokan raivaussukellusveneisiin kalustoa. Näihin alkoivat Roclan valmistamat lastaussillat käyttää hydrauliikkaa, Neste paineen toimittamana.
Pansion telakan pukkinosturijärjestelmä tehtiin ja paljon muuta. Erityisesti kannattaa mainita Neste paineen tielaitokselle (tuolloin TVL) kehittämä tiehöylän, AH144S, hydraulisointisarja. Höyliä oli paljon liikenteessä ja sarjojen toimittaminen sekä uusille että vanhoille koneille oli kaupallista jatkuvuutta.
Akkutehtaan tilat eivät oikein enää riittäneet kasvaneen liiketoiminnan tarpeisiin, mukavuuksiin kaivattiin parannusta; asiakastilaisuuksien ja esittelyjen hoitaminen alkoi vaatia asianmukaisempia puitteita. Tarvittiin uudet toimitilat.
SILKKITEHDAS
Silkkitehtaan toimitilat, jonne muutettiin 1980, olivat edellisiin verrattuna jo erinomaiset. Konttoritilat olivat asialliset ja varastohyllyiltä löytyi jo katetta uudelle iskulauseelle ”kaikki hydrauliikasta”. Nestepaine halusi olla jo varhaisessa vaiheessa kaiken kattava hydrauliikkatalo. Asiakasta ei haluttu laskea pois talosta tyhjin käsin. Siinä apuna tarvittiin koko hydrauliikan kirjo ja osaavat tekijät, ja Nestepaine alkoikin olla laajasti lähiympäristön hydrauliikkatarpeiden tyydyttäjänä.
Uusia edustuksia saatiin taloon ja väkeä tarvittiin lisää laajentuneeseen toimintaan. Suurimmillaan henkilöstömäärä käsitti 14 henkeä, jonka voimin saavutettiin parhaimmillaan muutaman miljoonan markan liikevaihto.
Liiketoiminta alkoi vähitellen olla perustajajäsenten voimien rajoilla.
Olisi pitänyt olla taloudellisesti vahvempi ja suurempi, jotta kiristyvän kilpailun vauhdissa olisi kestetty. Toimitilat alkoivat jälleen olla ahtaat ja epäkäytännölliset. Toimisto ja varasto sijaitsivat eri rakennuksissa. Automaattiseen tietojenkäsittelyyn olisi pitänyt panostaa.
Löytyikin mahdollisuus vahvistua, pysyä mukana kehityksessä. Yhtiölle löytyi 1985 toiminnan jatkamiseen, ja kehittämiseen vakavasti suhtautuva ostaja, Erkki Etola.
Hän oli pari vuotta aikaisemmin jo hankkinut omistukseensa insinööritoimisto Raimo Närhen. Vielä nytkin Netsepaineen tärkeä menestystekijä on teknistä kauppaa ja hydrauliikka-alaa tunteva omistaja.
HARKKORAUDANTIE
Alkoi Etola-yhtiön ja voimakkaan kasvun aika Nestepaineessa.
Toimintaa vetämään alkoi nuori dipl.ins. Henri Mäkelä. joka oli tullut yhtiön palvelukseen jo akkutehtaan aikana 1978, tukenaan ammattitaitonsa ja kykynsä monissakoitoksissa todistanut henkilökunta.
Muutto hydrauliikan pioneerin Insinööritoimisto Raimo Närhin kanssa yhteisiin tiloihin Helsingin Malmille tapahtui sysksyllä 1985.
Nyt oli käytössä jo yhteensä 2200 m² erittäin tarkoituksenmukaista toimitilaa, joka oli alun perinkin suunniteltu hydrauliikkayrityksen käyttöön. Konttoritilat olivat riittävät ja sen ajan mittapuun mukaan erittäin edustavat yhä laajenevaan toimintaan. Varastossa riitti hyllyjä jopa naapurille vuokrattavaksi.
Alkoi tiivis ja hedelmällinen yhteistyö merkittävien ensiasentajien kanssa, liikevaihto kasvoi kohisten ja uusia edustussopimuksia solmittiin.
Vuonna 1990 Suomi joutui syvään lamaan Neuvostokaupan romahtamisen ja muista tunnetuista syistä. Myös Nestepaineessa tämä koeteltiin ensiasentajille menevien tavaramäärien vähentymisenä ja pienenevinä erinä. Toimintaa sopeutettiin vallitseviin oloihin kehittämällä erityisesti tarvike- ja jälkimarkkinakauppaa. Tämän mahdollisti henkilöstön sisällä oleva hydrauliikan laaja-alainen osaaminen (kaikki hydrauliikasta).
Lamasta selvittiin, henkilökuntaa ei irtisanottu eikä päiväkään jääty pakkolomalle. Synkkienkin aikojen tuloksena yhtiö teki jopa voittoa. Tämä oli poikkeuksellista sen aikaisissa olosuhteissa.
Laman helpotuttua seurasi taas huiman kasvun kausi, johon Nestepaine pääsi hyväkuntoisena mukaan ikään kuin kiihdytyskaistalta. Kaikille hydrauliikka-alan yrityksille ei kasvuun mukaan pääsy sujunut yhtä kivuttomasti, koska toimintoja oli karsittu ja osin ajettu alas.
Vuonna 1992 Nestepaineen ja Insinööritoimisto Raimo Närhin toiminnot yhdistettiin, oltiinhän jo valmiiksi saman katon alla. Pari vuotta myöhemmin Virosta löytyi uusi yhteistyökumppani AS Baltflex, jonka puitteet alkutaipaleella olivat lähes yhtä vaatimattomat kuin Nestepaineella, mutta yhtiö kasvoi ja kehittyi erittäin nopeasti.
Kymmenessä vuodessa toiminta oli vähän erin ahminut kaiken varastointiin varatun tilan. Myymälätila tarvitsi oman sopensa. Uusi tarpeeseen tehty koneajonekk oli tehty. Piha-alue oli kasvaneelle rekkaliikenteelle ahdas. Tontti Vantaalle oli jo katsottuna ja uuden toimitalon rakentaminen aloitettiin loppuvuodesta 1996.
MÄKITUVANTIE
Jokaista yksityiskohtaa myöten mietitty ”maailman hienoin hydrauliikkatalo” valmistui Vantaalle Mäkituvantielle Aviapoliksen alueelle huhtikuussa 1998.
Sijainti maan logistisessa solmukohdassa lähellä Helsinki-Vantaan lentokenttää on toiminnallisesti ihanteellinen. Tämä veistoksellinen rakennus Kehä Kolmosen ja Tuusulantien risteyksessä on jäänyt monen ohi kulkeneen mieleen.
Muutto kaikkineensa vaati henkilökunnalta ponnistuksia, olihan nyt muuttokuorman koko jo aivan eri luokkaa kuin alkutaipaleella. Vähitellen kuitenkin kaikki loksahti uomiinsa ja haki paikkansa, päästiin kunnolla töihin käsiksi.
Juhliakin ehdittiin. Iloisia tupaantuliaisia vietettiin asiakkaiden ja päämiesten kanssa syyskuun alun tummenevassa illassa.
Toimintaa on vähitellen laajennettu maakuntiin. Tampereen toimipiste aloitti 1998.
Nurmon Hydrauliikkapalvelun osakekanta hankittiin 2001 ja siitä tuli Nestepaineen Seinäjoen toimipiste. Toimitilojen ilme uusittiin niiden laajentamisen yhteydessä ja nyt Nestepaine Seinäjoki on saavuttanut vankan toimittajan maineen Pohjanmaalla.
Osakkuudet joensuulaisesta Jokihydrosta, lapualaisesta Hydrollista ja virolaisesta AS Baltflexista vahvistavat Nestepaineen asemaa edelleen ”kaikki hydrauliikasta” -toimittajana ja suurimpana suomalaisomisteisena hydrauliikkatalona.